(Kirjoitettu riippumatossa Don Detillä joskus viime viikolla, julkaistu Siem Reapissa Kambodzassa, jossa myös hieman teknisiä ongelmia puolen kaupungin ollessa ilman sähköjä)
Jos Den Detiä (yksi 4000 islandsin saarista) pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, niin se on raukea. Kukaan ei kiirehdi minnekään, aamut alkavat hitaasti ja illat päättyvät aikaisin. On ihan okei ottaa torkut missä sattuu, paikallisetkin löydät useimmiten nukkumasta.
Oman bungalowini alla majailee ankkaperhe ja pihan perälle suihkuun mennessä tulee omistajaperheen mummo vastaan rinnat paljaana ja tervehtii iloisesti. Naapurimajassa on joukkio ranskalaisia, jotka soittavat kitaraa ja laulavat. Paikalliset lapset uivat joessa kiljahdellen ja nauraen ja yrittävät viedä uikkarit päältä jos sinne uskaltautuu mukaan.
Harras suunnitelmani viettää viikko riippumatossa ainoastaan kirja seuranani ei aivan ole toteutunut, sillä pienellä saarella tulee jatkuvasti vanhoja tuttuja vastaan ja uusia kavereita löytyy joka nurkalta; joesta, ravintoloista, naapurista (ja yksin matkustaminen muka yksinäistä, pyh sanon minä). Porukalla pyöräillään maalle, uidaan ja acrojoogaillaan pienellä hiekkasaarella, katsellaan kun aurinko katoaa punaisena horisonttiin ja vietellään milloin kenenkin synttäreitä ja puhutaan hölmöjä juttuja.
Nautin kovasti täällä olosta ja voisin viipyä pidempäänkin. Jotenkin tulee mieleen lapsuuden kesät,
heinäkuun lämpimät illat ja aitassa nukkuminen. Kuivat, leikatut pellot ja pehmeään hiekkaan jumahtava polkupyörä. Kukot, jotka eivät paljon kelloa katsele kiekuessaan ja sähköt, jotka menevät poikki aina silloin tällöin häiritsemättä yhtään ketään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti