Työntäyteisten viikkojen vastapainoksi pakkasin perjantaiaamuna autoon välttämättömät ja suunnistin työpäivän päätteeksi etelään kavereiden rantatorpalle. Lähes kolmen tunnin ajomatkan jälkeen huokaisin helpotuksesta, kun käännyin moottoritieltä pois kohti rantaa, ja auringon laskiessa niittyjen taakse kengurut alkoivat kerääntyä jengeineen joka puolelle. Nämä veijarit kokoontuvat aukeille ja teiden reunoille syömään illan hämärtyessä, sekä aiheuttamaan autoilijoille sydämen tykytyksiä. Törmäyksiltä vältyttiin ja pääsin viimein nauttimaan maaseudun rauhasta "beach house" mökille.
Heti perillä käteen törkättiin viinilasi ja istutettiin syömään pihvejä ja hiomaan viinitilasuunnitelma seuraavalle päivälle. Pelkästään humalaisesta hortoilusta viinitilalta toiselle ei suinkaan ollut kyse, vaan tämä kaveripariskunnan missiona oli myös löytää juomakelpoista viintä kihlajaisiinsa. Itse en pistänyt pahaksi tätä operaatiota, päinvastoin. Farmiduunien aikana viinitilan naapurissa opin, että kyseessä ei ole ainoastaan turhaa hienostelua ja hassulta kuulostavia sanoja ("pyöreähkö", "viileä"), vaan ihan viiniamatöörinäkin voi mennä paikan päälle, päästä jyvälle siitä, että mistä tykkää ja huomata erot eri rypäleiden välillä. Maistattajat tuskin ajattelevat, että mitä tuokin juntti täällä tekee, he ovat varmasti nähneet kaikenlaisia maistajia maan ja taivaan väliltä.
Ajeltiin viinitilalta toiselle (eräs meistä suostui kuppiin syljeskelijäksi), ihailtiin vihreänä helottavia viiniköynnöksiä ja päättäväisinä vaeltelevia lehmä- ja lammaslaumoja. Maaseudun tyttönä pakko sanoa, miten sielu lepää näissä maisemissa ja hengitys tasaantuu. Suosikkimme viinitiloista oli pienin, kaverini perhetutun luomuviinitila, joka on auki silloin kun herraa itseään huvittaa. Paikalle päästyämme kohtasimme suljetun portin, ja pari puhelua soittamalla saatiin portti auki. Tilan isäntä tuli vastaan kuraisissa työhaalareissa ja johdatti meidät pihan perälle pieneen vajantapaiseen, jossa oli muutama pullo rivissä, vailla etikettejä vielä. Kuulemma ne saattavat maistua kaikki vähän eriltä näillä valmistusmenetelmillä ja luomurypäleillä, mutta alas menee kyllä. Mitä mutkattomuutta ja suorasukaisuutta!
Onnistuneiden viinikauppojen jälkeen oli vielä pakko hakea iltanaposteltavat suklaa- ja juustotehtaalta, sekä käydä syömässä lounaan ja illallisen välimuoto, ruokapuoli kun melkein tuppasi unohtumaan. Jos joku olisi kertonut 12 -vuotiaalle Tiinalle, että rapea ja silavainen possun kylki (täällä sitä kutsutaan pork bellyksi, eli possun vatsaksi) voi olla niin hyvää, että melkein itkettää, olisi saatu vastaukseksi vain epäilevät silmien muljautukset ja tuhahdus. Nyt annos katosi parempiin suihin muutamassa minuutissa.
Matkalla takaisin mökille napattiin vielä yksi kaverimme kyytiin bussiasemalta. Nauratti, vuosia sitten me tytöt muutettiin ventovieraina toisillemme nuhjuiseen kimppakämppään Porvoon Kevätkumpuun jakamaan opiskelun riemut ja turhautumiset. Ja nyt, reilu 6 vuotta myöhemmin, samat tytöt istumassa toisella puolella maapalloa, rantamökillä keskellä australialaista maaseutua. Jutut eivät juurikaan ole vaihtuneet, pelattiin Uno -korteilla, nauraa käkätettiin, juotiin lisää viintä ja syötiin kaikki juustot vaikka kotiinkin olisi kai voinut jotain tuoda tuliaisena. Yöllä nukuin makeammin kuin moneen viikkoon.
Tänä aamuna heräsin melko aikaisin, vähän ennen muita ja istuin kahvikupin kanssa sohvalla ja kuuntelin rannalta kantautuvaa aaltojen kohinaa ja lintujen säksätystä puissa. Vähän ikävöiden yhtä tyyppiä, mutta tietäen, että tämä sanoisi vain "lopeta turha ajattelu, heitä sukat pois ja mee rannalle kattomaan aaltoja, siellä on koiria kans".
Ja niin mä sitten menin.
