Go Wallabies

Olen päättänyt kunnostautua tyttöystävänä ja osoittaa enemmän kiinnostusta tuon toisen puoliskon intohimon kohteisiin. Kun muutama viikko takaperin tämä ehdotti Australia - Argentiina rugbyottelun katsomista livenä, vastasin epäröimättä joo mennään vaan.

Ja onneksi vastasinkin. Voi laskea yhden käden sormilla ne kerrat, kun olen käynyt katsomassa mitään urheilua paikan päällä. Jos ei koulu ja harrastelujuttuja lasketa, niin kerran hiihdon MM -kisoja, kerran jääkiekkoa..? Siinä se taisi sitten ollakin. Mielikuviini urheilukatsomoista kuului (etenkin näin maskuliinisessa lajissa kuin rugby) kaljapäissään olevat äijänköriläät, jotka kovaan ääneen huutelevat pelaajille miten siellä nurmikolla pitäisi oikein toimia ja oma tylsistyminen, koska se nyt on vaan hupsua painimisen ja pallonheittelyn sekoitusta mistä aikuiset miehet sekoavat.

Saavuimme paikalle kahdeksan tyypin voimin, ja pitkin matkaa näkyi stadionille vaeltavia keltapaitaisia kenguruiden kannattajia. Eräs kavereistamme pelaa itse rugbya täällä Perthissä, ja johonkin sisäpiiriin kuuluvana pääsimme VIP -alueelle hakemaan eväät matsiin sekä omat keltaiset paidat ja huivit.

Mielikuvani osoittautuivat osittain oikeaksi, katsomo oli enimmäkseen täynnä niitä äijiä kaljat kourassa, mutta huutelu ja kannustus oli varsin hyväntahtoista ja tunnelma mitä parhain. Meidän katsomossa oli jopa pieni puhallinorkesteri soittamassa pelin tahtiin ja jammaillessa kymmenen asteen lämpötila varsin mukavasti.

Itse peli, noh, mitä nyt rugbysta ymmärrän, oli vähän tylsää katsottavaa aussien höykyttäessä argentiinalaisia. Pelin sijaan saatettiin paikoitellen keskittyä enemmän juustolla ja sipulilla kuorrutettuihin hodareihin ja kuulumisten vaihtamiseen, mikä kai kuuluu asiaan. Meidän varovaisesta, aussien keskellä tapahtuneesta kannustuksesta huolimatta Argentiina hävisi lopulta 36 - 20.

Pelin jälkipuinnit jätin porukan miehille ja tulin itse kotiin nukkumaan, sillä mikään ei voita freesinä ja pirteänä vietettyä sunnuntaita, eihän? Leppoisaa sunnuntaita ja tulevaa viikkoa!

Elämää

Kaikki on jatkunut täällä oikeastaan siitä, mihin viimeksi jäätiin, nyt kun molemmat ollaan taas töissä kiinni. Sain töitä kahvilasta, joka on erään sairaalan ja tutkimuslaitoksen yhteydessä, eli asiakaskunta koostuu lähinnä lääkäreistä, hoitsuista ja tutkijoista. Paikka on auki ainoastaan ma-pe eli ensimmäistä kertaa elämässä mulla on viikonloput ja arki-illat vapaat!

Viimeiseen vuoteen elämässä ei ole oikein ollut kunnollista rytmiä, niin nautitaan nyt siitä kunnolla. En siis aio marmattaa ruuhkabussissa istumisesta, itseään toistavista päivistä ja siitä, että on vasta tiistai.

Aikamoinen tiistai olikin, ainakin nyt iltaruuan ja suklaapalan jälkeen täällä istuskelee sohvalla melko tyytyväinen tyyppi. Kämppiksen aamuyön jatkobileet vähän kiukutti aamulla, kun toinenkaan kahvikuppi ei tuntunut herättävän millään. Töihin päästyä toisten hyvä tuuli kuitenkin tarttui, tiistai on kuulemma meidän kahvilassa tunnetusti kahvipäivä, ei niinkään lounastamispäivä. Kepeän ja rauhallisen työpäivän jälkeen tultiin Simonin kanssa yhtä aikaa kotiin ja päätettiin kauniin auringonpaisteen johdosta mennä vielä rannalle kahville ja kävelylle.

Aikamme tallailtuamme pysähdyttiin ihailemaan auringonlaskua, millaista ei olla hetkeen nähty. Tai onhan noita, mutta milloin mitäkin pilvenhattaraa edessä ja meri tyrskyää niin että päässä heittää. Tällä kertaa meri oli aivan lättänä ja aurinko lipui alas kullan, oranssin ja pinkin väreissä. Kameraa ei tietenkään ollut tällä kertaa mukana, mutta tuskin se olisi tehnyt oikeutta sille näylle. Etenkin kun kaiken kruunasi auringonsillan ympärillä uiskenteleva delfiiniperhe. Sen verran harvinainen näky, että varovasti vain pähkäiltiin onko kyseessä hylkeet vai kiven lohkareet. Viimeistään viereemme isänsä kanssa tullut pikkutyttö vahvisti asian kiljumalla "DELFIINEJÄ! ISKÄ KATO! TÄÄ ON EHKÄ SIISTEINTÄ IKINÄ!"

Teki mieli alkaa hihkumaan tytön mukana, koska olihan se nyt ehkä siisteintä ikinä. Ainakin ikimuistoisinta, mitä näillä rannoilla on toistaiseksi tapahtunut.

Yllä oleva kuva on viime viikolta, kun käytiin juhlimassa meikän synttäreitä. Meistä parasta juhlimista on luonnollisesti hyvä ruoka, ja kavereiden seura, josta nautittiin sitten viikonloppuna. Oli kihlautumis- ja vauvauutisia ilmassa, hurjaa. Naurettiin, pelattiin mölkkyä ja kilisteltiin myöhään yöhön, ei kukaan malttanut oikein kuppilaankaan lähteä kun oli niin mukavaa vaan olla porukalla.

Nyt tuntuu, että on se oma paikka löytynyt täältä. Ja hyvä paikka onkin olla.