Tanunda part. 4

Olen useampana päivänä yrittänyt kirjoittaa tänne, koota jotain järkevää päässä risteilevistä ajatuksista ja muistikirjan sivuille rustatuista hajanaisista lauseista, mutta tuntuu, ettei mitään kummallista sanottavaa ole sitten viime kerran, hyvin yksitoikkoista elämää tällä hetkellä kun viettelen.

Tänään papuja poimiessani elin hetken, josta ei puuttunut mitään eikä mitään ollut liikaa: aurinko lämmitti katon läpi, tuuli humisutti muoviseiniä, nilkkurit upposivat pehmeään mutaan, koira haukkui pihalla ja olo oli kepeä, vaikka oli jo yhdeksäs tunti menossa ja kasvien lehdet kutitteli käsiä (samalla vähän hykertelin oman työni mielekkyyttä, osa meidän hostellin asukeista nimittäin pääsi lahtaamaan 8500 kanaa).

Kotonakin hostellillakin elämä on hieman rauhoittunut, eihän se vaatinut kuin yhden rattijuopottelun ja kolarin, pari puukotusuhkausta ja häädöt kahdelle tyypille. Kaikenlaista tallaajaa on tullut kohdattua tällä reissulla, enpähän ainakaan voi valittaa että seura olisi tylsää.

Huonekaverini, yhdeksän muuta tyyppiä, sen sijaan ovat loistavia. Jaetaan suklaat ja keksit, nauretaan pierujutuille, vähän kiusataan toisiamme romansseista, otetaan toinen kainaloon jos harmittaa, annetaan väsyneen nukkua rauhassa. Viime lauantaina todettiin että meillä on paras huone ikinä ja kippisteltiin muilta salassa viiniä.

Voin siis oikein mainiosti kamut, elkää hätääntykö vaikka täällä blogin puolella hiljaista tuppaa olemaan. Päivät koostuvat pienistä jutuista kuten arjen kai kuuluukin. Inkiväärikeksit ja vihreä tee, kuuma suihku, rapsuteltavat koirat. Pää täynnä haaveita ja suunnitelmia. Välillä päivät raahautuvat, välillä ne lipuvat kepeästi ohi.

The little things, Tiina, the little things! tokaisee kollegani lontoolaisella aksentillaan istahtaessaan auringon paisteeseen lounastauolla.

Oikein.