Melbourne, part. 2

Melbourne on ihana ja eloni täällä on ollut oikein mukavaa, jos unohdetaan satunnaiset kriiseilyt milloin mistäkin (mitä mä teen, kuka mä oon, mikä on elämän tarkoitus?!)

Päivät ovat lipuneet ohi omalla painollaan, ja olen ahkerasti laitellut ja jaellut työhakemuksia ja puuhastellut vähän sitä sun tätä. Ai mitä?

Museot ja galleriat. Ihmisten ja arkkitehtuurin tuijottelu. Puistossa istuskelu kirjan kanssa. Olen useampana päivänä onnistunut kävelemään jalkani rakoille tutustuessani kaupunkiin ja tappaessani aikaa. Välimatkat osaavat välillä yllättää, mutta ei hätää, ydinkeskustassa voi väsähtäessä hypätä ilmaiseen raitiovaunuun.

Halvalla voi saada mieletöntä ruokaa. Naapurin Penny Black tarjoili huhtikuun ajan pizzaa 2 dollaria kappale (kurpitsa-mozzarella, taivaallista). Lentil as anything taas on voittoa tavoittelematon, luomu-vegaaniruokaa ruokaa tarjoileva ravinteli, jossa maksetaan omantunnon mukaan. Tai ollaan maksamatta, jos on pokkaa tai taskut tyhjät.

St Kildan ranta. Ei mikään maailman kaunein hiekkaranta, mutta tarjoilee upean näkymän kaupunkiin ja historiallisen laiturin kärjessä voi bongailla pikkuisia pingviinejä ja vesirottia. Kaulahuivi tiukasti kaulan ympärille ja kahvin kanssa katsomaan kun taivas ja meri vaihtavat väriä.

Kahvilat. Kahvi on täällä hengen asia, eikä kahvilaan tunnu olevan mitään asiaa töihin, mikäli ei löydy baristan koulutusta ja/tai kokemusta usealta vuodelta... East Brunswick Project, parasta kahvia mitä olen koskaan maistanut ja söpöimmät parrakkaat baristat flanellipaidoissaan.

Ja ehkä tärkein syy, mikä takaa viihtymisen, on pikkuruinen hostellimme.

Hurmaavia ihmisiä, tässä muutamia mainitakseni: juuri ja juuri täysi-ikäinen poika Jenkeistä, jonka kanssa heilutettiin tukkaa kilpaa Guns N' Rosesin tahtiin. Uusi-seelantilainen tyttö, joka on tuleva meribiologi ja tekee täällä yliopistolla tutkimusta. Hollantilainen poika, joka treenaa maratonille ja kunnostaa työkseen ihmisten puutarhoja. Brittityttö, joka tuo työpaikaltaan päivän päätteeksi leivonnaisia. Brittiläinen poika, joka kutsuu minua Bambiksi ja puhuu täydellisintä hienostoenglantia. Toby -kissa, joka ei piittaa kenestäkään, joka ei anna ruokaa.

MUTTA MUTTA, kaikesta tästä ja näistä huolimatta...

... tein hieman äkkipikaisen päätöksen tänään tylsyyspäissäni. Jos kaikki menee hyvin, seuraavan kuukauden tai parikin ahkeroin viinitarhalla. Luvassa siis verta, hikeä ja kyyneleitä. Villapaitoja ja pieruverkkareita. Toivottavasti vähän myös roposia, ettei elo käy turhan ankeaksi.