Bring it on, 2016

Aamuyöllä toisen lähtiessä töihin sain varovaisen herätyksen: Tuun illalla hakemaan sut töistä niin mennään yhdessä rannalle katsomaan raketteja. Tähän totesin että mitä, raketteja, miksi? Niin, tänään on uudenvuoden aatto. 

Mihin ihmeeseen tämä vuosi on mennyt, vastahan pakkailin pientä omaisuuttani laatikoihin ja rinkkaan Pengerkadulla Kalliossa. Sanoin heipat ja nähdään pian monelle rakkaalle. Joogailin ja hengittelin itseni ehjäksi thaimaalaisessa vuoristoilmassa. Matkustin halki Laosin, Kambodzan ja Etelä-Vietnamin ja tunsin eläväni juuri siinä hetkessä eivätkä mitkään vastoinkäymiset musertaneet meikäläistä. Sydneyssa vietin laatuaikaa sukulaisten kanssa, saunoin ja söin paljon, kuulin mykistäviä tarinoita elämästä. Mökkeilin järvellä, jossa kengurut hyppivät takapihalla. Melbournessa oli omanlaiset ihmiset, kadut ja ilmapiiri, mutta en ollut vielä valmis siihen elämään. Barossa Valley oli elämäni kamalinta ja parhainta aikaa kaikessa koomisuudessaan, siellä opin että välillä pitää vain päästää irti eikä vain olla olosuhteidensa uhri. Join liikaa viiniä, pakkasin miljoonia kurkkuja, tapasin oikean elämän legendoja sekä tietenkin parhaimman kaverini ja rakkauden. Ajoin halki Etelä- ja Länsi-Australian ja näin pökerryttävän paljon tätä kuivaa maata. Lomailin Thaimaassa parhaimmassa seurassa, sitä huonojen vitsien, ruoan ja laiskottelun määrää. Palasin Perthiin ja nyt elelen aika mukavaa elämää täällä.

Vitsit mikä vuosi, en vaihtaisi päivääkään. En edes niitä jolloin itkin silmät päästäni, koska ikävä oli niin kova tai koska mistään ei ikinä tuu mitään. Niin kliseistä mutta totta: kaikki järjestyy aina. Olen oppinut myös vastaanottamaan apua ja tukea muilta, vaikka niin kovasti itsenäinen reissunainen haluaisinkin olla. Eihän sitä kukaan oikeasti ihan yksin halua olla.

Eräs toinenkin tunne tuon kaiken järjestymisen ohella on vahvistunut kovasti vuoden aikana, tunne siitä, että kaikelle on syynsä. Useimmiten kaikesta tielle sattuneesta pas... murheesta on opittu jotain tai sitten siitä on seurannut jotain kymmenen kertaa parempaa. Olen pikkuhiljaa luopunut tunkkaisesta mitä jos sittenkin olisi käynyt niin tai näin ajattelusta ja kohdistanut katsetta enemmän tulevaan. Mahanpohjassa on ainakin tällä hetkellä kutina, että jotain mieletöntä on taas luvassa.

Ja mitä rahaan tulee: mitä vähemmän sitä murehtii, sitä ihmeellisemmin sitä aina elämään putkahtaa. Joku järkevä voisi kai sanoa, että noilla reissuilla voisi maksaa pienen asunnon käsirahan, mutta hei, ehtiihän sitä vielä. Nyt on aika kerätä uusia säästöjä ja haistella mihin elämä seuraavaksi vie, sekä tietenkin elää parhainta mahdollista arkea.

Näihin sanoihin ja tunnelmiin: mahtavaa vuoden viimeistä päivää sekä tietty alkavaa vuotta kaikille!

Perth part. 1

Jouluiset terveiset Perthistä! Muutamien mutkien jälkeen päädyin lopulta takaisin tänne ja täällä sitä

nyt kovasti yritetään aloitella uutta elämää.

Päätettiin lyödä erään reissukaverini kanssa hynttyyt yhteen, sillä eihän me ilman toisiamme osattaisi enää elääkään. Se tuntui varsin luontevalta jatkolta meidän kannalta ja ollaanhan me käytännössä asuttu yhdessä koko tuntemisemme ajan, joten miksipä ei. Nopeita päätöksiä ja toimintaa, mutta välillä sitä pitää kai vain uskaltaa?

Olin tänne tullessa henkisesti varautunut viimeisten senttien laskeskeluun, pikanuudeleihin ja tuhansiin hermoromahduksiin, mutta kuinka kävikään. Sain muutaman viikon sisällä työn, joka ainakin näin kolmen viikon jälkeen tuntuu vielä motivoivalta ja ollaan saatu asua poikakaverin kavereiden olohuoneen lattialla. Näillä näkymin muutetaan viikon päästä omaan kotiin, tai no, omaan huoneeseen, kimppakämppäelämä jatkuu yhä. En malta odottaa, että saan vaatteeni kaappiin, oman sängyn mieluisine lakanoineen, kukkakimpun pöydälle ja vetää oven kiinni silloin kun siltä tuntuu.

Niin hullua kuin se onkin, tänne asti tulin haluamaan takaisin siihen oravanpyörään mitä aikanaan taisin pakoon lähteä. Toki täälläkin arkeen kuuluu tiski- ja pyykkivuoret, pitkät työmatkat julkisissa istuen, tylsät arkiruuat... mutta jos nämä alkavat tuntua ylitsepääsemättömiltä, niin täytyy vain kiskaista lenkkarit jalkaan ja juosta rannalle ja tajuta taas, että missä oikein olenkaan. Tai keskiyöllä väsyneenä töistä tullessa havahtua siihen, miten lämpimästi tuuli hiveleekään kasvoja.

Jos luulette, että täällä ihan tukka putkella ja itsevarmana säntäillään uusiin tuuliin niin ehei, kyllä täällä on paljon pohdiskeltu sitä, että mitä sitä elämältä oikein haluaakaan. Tänään on ainakin ihan hyvä olla nyt tässä. Sunnuntaisen aamupalasession jälkeen kuka katosi minnekin, nyrkkeilyä katsomaan tai shoppailemaan, minä jäin yksin tyhjään taloon odottelemaan iltavuoron alkua. Jumppailin, soitin musiikkia kovaa ja tanssin hölmösti, otin aurinkoa, lakkasin varpaankynnet, söin liikaa pähkinöitä. Nyt makaan tutulla kokolattiamatolla tätä näpytellen ja todeten, että pitäisi kirjoittaa useammin.